Terapiaa Terhin kanssa

Raskaus ei olisi ollut minulle stressivapaata aikaa muutenkaan, mutta korona toi siihen oman lisämausteensa. Toinen synnytys olisi jännittänyt joka tapauksessa, mutta nyt täytyy vielä miettiä, missä tilanteissa sitä maskia pitikään synnärillä käyttää ja mihin tilanteisiin isä pääse mukaan... Keväällä kun koronahässäkkä alkoi, ajattelin että ehkä on ihan hyvä, etten ole nyt raskaana (tiesin että raskaus olisi mahdollinen). Toukokuun alussa sitten teinkin positiivisen raskaustestin. Alkuraskauteen kuului omalla kohdallani muutenkin paljon epävarmuutta ja pelkoa, etten jotenkin osannut murehtia koronan lisävaikutusta siihen. Toisaalta olin Suomen ja koko maailman terveyden ja talouden kannalta tietysti huolissaan pandemian vaikutuksista.

Kesä oli ainakin suuressa osassa Eurooppaa hieman rennompaa ja monia rajoituksia purettiin. Osa matkusteli ulkomailla. Suomessakin saattoi paikoitellen unohtaa koko viruksen olemassa olon. Oma raskaus eteni koko ajan, ensin juhannuksen aikoihin NT ultras…

Tiedätkö sen tunteen kun sulla lapsettomana oli (tai on) parhaimmat lapsen kasvatusperiaatteet? Jep, niin minäkin. Ja osa niistä on lentänyt romukoppaan jo ennen, kuin lapsi täytti kaksi vuotta. Jotkut niin sanotusti "löysäävät siimaa" vasta toisen tai kolmannen (tai neljännen) lapsen kohdalla. No, me tehtiin se jo ensimmäisen kohdalla. En siis odota mitään vuoden paras äiti titteliä, mutta riittävän hyvä vanhemmuus on se juttu. Tässä viisi periaatetta, jotka eivät sitten pitäneetkään...
1. Ei älypuhelinta 1-vuotiaalle viihdykkeeksi.Tapausesimerkki: Olen piknik-risteilyllä poitsun ja kolmen muun äidin ja heidän taaperoidensa kanssa. Poika oli silloin 1v 5kk ja käveli -lähes juoksi jo hyvin reippaasti eikä todella pelännyt olla äidistä kauempana ja seikkailunhalua riitti. Muut äidit ehdottivat päivällisaikaan buffetruokailua. Tiesin, että poitsun kanssa se ei tule menemään kuin Strömsössä, mutta suostuin, kun en halunnut irtautua joukosta. Tietenkään poitsu ei syönyt hetkeäkää…

Yksi sana, jota olen käyttänyt ylitse muiden raskautta ja synnytyksestä palautumista koskevissa teksteissä, on yksilöllisyys. Ja tsadaa se tulee myös nyt! On äitejä, jotka viimeisellä kolmanneksella treenaavat vielä kuntosalilla hyvällä boostilla. Ja on äitejä, joilla pelkkä kävely paikasta toiseen aiheuttaa tuskaa. Yritän kirjoittaa tämän tekstin näiden kahden ääripään keskeltä. Himotreenaamiseen loppuraskauden aikana en ota sen kummempaa kantaa, muuta kuin totean, että kunhan maksimitreenejä ei tee ja huolehtii keskivartalon tuesta, niin ok. Määrältä ja intensiteetiltä voimakas keskivartalon treenaaminen saattaa kylläkin vaikuttaa synnytyksessä lantionpohjan ja lantion alueen rentouttamiseen varsinkin ensisynnyttäjillä. Jos puolestaan taas kuulut jälkimmäiseen porukkaan ja kävely on kivuliasta, suosittelen lämpimästi hakeutumaan äitiysfyssarin, osteopaatin tai äitiyshierojan luo, koska jotain helpotusta yleensä pystyy saamaan, vaikkei kipuja kokonaan pystyisikään poistamaan. Loppura…

Somessa on paljon tarinoita siitä, miten sohvaperunoista tulee fitnesskisoihin tähtääviä himotreenaajia tai aktiivisia salikissoja. Oma tarinani on siihen nähden tavallaan nurinkurinen. 10 vuotta nuoruudestani harrastin kilpaurheilua, jolloin parhaimpina aikoina oli kahdeksan treeniä viikossa. Pystyin kyykkäämään 100 kilolla ja juoksemaan satasen aikaan 12.67. Nykyään voimavarat riittävät about kävelylenkkeihin, kevyeen pyöräilyyn ja joogaan. Eikä se johdu PELKÄSTÄÄN raskaudesta, vaan tilanne oli sama jo ennen sitä. On vaatinut ihan helvetisti sopeutumista itseltä, että tämä nykytilanne on ihan ok. Minun ei tarvitse määritellä itseäni liikuntasuoritusten kautta. En ole ihmisenä sen huonompi nykyään. Ihmeellistä on, että on kasvattanut sisällään uutta elämää yhdeksän kuukauden ajan jo kerran ja nyt se tapahtuu toistamiseen. Omalla kohdalla se armollinen suhtautuminen kroppaan ei tullut automaattisesti ensimmäisen raskauden ja synnytyksen jälkeen. Vieläkin vähän työstän sitä.  Jo pienest…

Mahtaako aika kullata muistot myös tästä raskaudesta, ja parin vuoden päästä ajattelen "ah oli niin ihanaa olla raskaana, olisinpa taas." Koska useimmiten tämän raskauden aikana ajatukset ovat olleet jotain aivan muuta. Vaikka ensimmäisessä pääsin fyysisesti tosi helpolla, mutta myös silloin ajatukset pyörivät jotenkin liikaa tulevaisuuden murehtimisessa. Raskaudet voivat olla todella erilaisia eri ihmisillä, mutta myös samalla ihmisellä voi olla hyvinkin erilaiset kokemukset raskausajasta. Siinä missä toiset käyvät kuntosalilla viimeiseen asti, toiset joutuvat lääkärin määräyksestä jo puolessa välissä raskautta vuodelepoon. Päätinkin vertailla, mitä eroa itse olen huomannut kahden kokemuksen välillä.  Rintojen kasvu yllätti! Ensimmäisessä raskaudessa pystyin käyttämään omia normaaleja rintaliivejä raskauden loppuun saakka. Ehkä ihan parina viimeisenä viikkona saattoi jotain kasvua huomata, mutta muuten ei juurikaan. Toisella kertaa sen sijaan kasvu selvästi alkoi jo ensimmäi…

Viime viikolla synnytysvalmennuskeskustelussa doulan kanssa tuli puheeksi esikoisen synnytys, sen jälkeinen aika ja vauvavuosi. Keskustelun aikana nousi esille useita sellaisia asioita, joihin olisimme kaivanneet apua/tukea neuvolan kautta, mitä emme saaneet. Alun perin ajattelin laittaa tästä jutun ihan vain instagramiin kantaaottavaksi kuvatekstiksi. Tajusin kuitenkin tämän viikon neuvolakäynnin jälkeen, että tästä aiheesta on sanottavaa itse asiassa blogitekstin verran. Suomea on pidetty tasa-arvoisena maana (mitä se monessa mielessä onkin) ja neuvolasysteemiä erittäin tärkeänä ja maailmanlaajuisesti uniikkina systeeminä. Totta kai, on äärettömän hienoa, että neuvolat ovat olemassa ja julkinen terveydenhuolto on ylipäätänsä toimivaa. Tämä ei kuitenkaan tarkoita, etteikö ongelmia tai parannettavan varaa olisi.  Näihin asioihin emme saaneet apua neuvolasta -tai ainakaan aloitetta avun saamiseen: vauvan allergiat ja refluksi, imetysongelmat, vauvan niskan ja selän alueen jumit (jotka v…

Nyt kun raskaus on edennyt yli puolivälin ja rakenneultra on onnellisesti ohi, voi pikku hiljaa kääntää ajatukset kohti synnystä. Tämän ajattelin aloittaa muistelemalla esikoisen synnytystä. Olen ollut myös siinä käsityksessä, että synnytyskertomukset ovat blogeissa aika suosittuja tekstejä. Minua on kiinnostanut muiden synnytystarinat jo kauan ennen omaa raskautta. Jokainen synnytys on omanlaisensa, mutta aina jollain tavalla jännittävä ja koskettava. Olen monelta äidiltä kuullut, että he ovat koko viimeisen raskauskuukauden malttamattomina odottaneet synnystä. Itsellä olo oli fyysiesti hyvä vielä loppuvaiheessa -okei, vika viikko ahdisti kylkiä niin pirusti, mutta muuten. Jotenkin osasin nauttia ja ottaa rennosti, että saa olla lomalla, mutta ei tarvitse vielä huolehtia babystä. Sellaista tilannetta ei esikoisen syntymän jälkeen ihan heti tule uudestaan -jos koskaan. Vanhemmaksi tuleminen muuttaa elämää etenkin pikkulapsiaikana paljon. Lisäksi olin aivan varma, ettei lapseni synny l…