Terapiaa Terhin kanssa

Otsikon lause on lainattu Antti Holman Auta Antti -podcastista, suosittelen! Vuoden vaihtuessa monet tekevät lupauksia liikunnan lisäämisestä, terveellisestä syömisestä ja laihduttamisesta. Itse asetin itselleni vähän erilaiset tavoitteet tälle vuodelle: 1. Keskity palleahengitykseen.
2. Suorita elämää mahdollisimman vähän.
Kuulun niihin tunnollisiin suorittaja-ihmisiin, joille lomailu ja lehden lukeminenkin on suoritus, jonka voi tehdä oikein tai "väärin". Aivan SAIRASTA! Lisäksi stressaan aivan liikaa ja turhista asioista, sekä murehdin etukäteen, mitä voisi tapahtua. Ihan älytöntä, mutta leopardi ei pääse kovin helposti pilkuistaan vai miten se meni... Aiemmissa teksteissä olenkin paljastanut olleeni kilpaurheilu-uran loppuvaiheessa ylikunnossa, ja kärsineeni synnytyksen jälkeisestä masennuksesta sekä jonkin asteisesta uupumuksesta viime vuoden lopulla. Villi veikkaus on, että näillä kaikilla edellä mainituilla asioilla on toistensa kanssa tekemistä. 


Tähän “somemaailmanaikaa…

Fysioterapeuttien vastaanotolla kuulee usein pohdintaa siitä, miten niskahartiaseutu on niin jumissa aina ja pitäisi varmasti venytellä enemmän. Kuitenkaan venyttely ei välttämättä ole paras mahdollinen lääke siihen vaivaan. Hyvin monella niskahartian oireet johtuvat pitkään jatkuvista staattisista asennoista. Monesti hartian ja lapaseudun lihakset ovat itse asiassa ylivenyttyneessä tilassa, eivätkä lyhentyneet, varsinkin jos istut paljon lysähtäneessä asennossa. Silloin niiden venyttely ei kannata. Sen sijaan lihakset kaipaisivat aktiivista liikettä ja vahvistusta.


Oikeastaan on aika toissijaista millaisia kevätjuhlaliikkeitä tai keppijumppaa teet, kunhan vaan TEET.  Työkaveria lainaten, paras harjoitus on tehty harjoitus. Jos tykkäät käydä salilla, keskity yläselkää ja lapaseutua vahvistaviin harjoitteisiin, esim. soutuharjoitteet ja ylätalja ovat hyviä. Jos teet istumatyötä, muista mahdollisimman usein vaihtaa/korjata asentoa ja nostaa peppu ylös penkistä. Kerran tunnissa (vähintään…

Nimittäin vauvakuume. Ajattelin jatkaa avointa linjaa omien mietteiden suhteen myös tässäkin asiassa. Välillä se kuume iskee ja ajattelee, että olisipa ihanaa olla raskaana tai pienen vauvan kanssa. Jonain toisena hetkenä sitä ajattelee, että thank god, en ole nyt raskaana, kun pää meinaa hajota muutenkin.
Jo ennen pojan syntymää ajattelin, että en halua toista lasta alle kahden vuoden ikäerolla, tai ihan heti sen jälkeenkään. Halusin, että kroppa pääsee palautumaan kunnolla ja saada edes jonkin aikaa nauttia kokonaisista öistä. (Joillain ne tulevat aiemmin kuin toisilla...) Tavallaan ymmärrän myös sen ajatuksen, että "samoilla silmillä" koko vauva- ja vaipparumba läpi, vaikka useammankin lapsen kanssa. Itse kuitenkin ajattelen niin, että oman (ja samalla perheen) hyvinvoinnin kannalta on tärkeämpää äidin jaksaminen. Tähän väliin haluan huomauttaa, että pohdinta koskee vain omaa tilannettani, ei kenenkään muun. Jokainen on varmasti tehnyt juuri oikeat ratkaisut omassa tilante…

Otsikolla en viittaa 42 kilometrin juoksuun, vaan vertaiskuvana synnytykseen. Monella synnytys kestää pidempään, kuin maratonin juoksu keskimäärin. Harva kuitenkaan lähtisi juoksemaan maratonia kylmiltään. Omasta mielestä synnytys oli haastavin urheilusuoritus mitä ikinä olen tehnyt, vaikka olen harrastanutkin kilpaurheilua. Joskus kauan sitten, muistan lukeneeni nyrkkeilijä Eva Wahlströmin valmistautuvan synnytykseen kuten tuleviin matseihin. Urheilujuomapullot mukana, psyykkinen valmistautuminen ja niin edelleen. Mielestäni se kuulosti todella mielenkiintoiselta ja hyvältä idealta, vaikka oma synnytys ei ollut vielä vuosiin ajankohtainen. Se kuitenkin muistui mieleeni kun olin raskaana. Sitä ideaa lähdinkin toteuttamaan.
Ymmärrän, että on olemassa äitejä, jotka haluavat tietää synnytyksestä mahdollisimman vähän, ettei pelottaisi ja jännittäisi niin paljon. Äidit ajattelevat, että onhan siellä ne kätilöt, jotka neuvovat.Itse kuitenkin koin sen niin päin, että mitä enemmän tiedän sy…

Jos mietit, pitäisikö sinun mennä terapiaan vai ei, niin vastaus on MENE! Koskee sekä fysioterapiaa että psykologikäyntejä. Monesti omassa työssäni tulee vastaan asiakkaita, jotka ovat kärsineet kuukausia tai jopa vuosia kivuista ja tulevat nyt vasta fysioterapeutin vastaanotolle. Osalla se johtuu siitä, ettei lääkäri ole tajunnut mainita asiasta tai tehdä lähetettä fysioterapiaan, tai sitten osalla siitä, että ajattelee että kyllä se itselläänkin ohi menee. Kyllä, osassa tapauksissa se meneekin itsellään ohi, mutta silloin riski sen uusiutumiseen on suuri. Mitä varhaisemmassa vaiheessa asiaan pystytään puuttumaan, sitä helpommin ja nopeammin prosessissa päästään eteenpäin. Voit olla varma, ettei YKSIKÄÄN fysioterapeutti ihmettele: "Miksi asiakas tuli vastaanotolle, vaikka hänellä ei ole tuon kummempaa vaivaa". Ei varmasti ikinä koskaan. Päinvastoin, ajoissa saapuvasta asiakkaasta ajatellaan: ”Ihanaa, asiakas tuli nyt jo tänne, päästään nopeammin hänen tavoitteeseensa!”





No, …

"Oisko minusta kertomaan sen enempää
Jos sä kysyisit multa miten eletään
Olen hiljaa, otan sut selkään Ja otan kopin ja konttaan, luen satuja Merirosvona taistelen sun mukana Ylös purjeet, nyt mennään"

Stella -Otavalle


En ole sellainen äiti, jonka suuri äidinrakkaus syttyi heti. En ole sellainen äiti, joka pysyy aina itse rauhallisena. En ole sellainen äiti, joka käytti kestovaippoja tai teki kaikki soseet itse. En ole sellainen äiti, joka leipoo tai tekee käsitöitä. 


Mutta
Olen sellainen äiti, joka laulaa ja tanssii julkisilla paikoilla lapsensa kanssa. Olen sellainen äiti, joka kiipeää kiipeilytelineeseen ja hyppii trampalla. Olen sellainen äiti joka antaa lapsen hyppiä sängyllä. Olen sellainen äiti, jolla koti on useimmiten sotkuinen. Olen sellainen äiti, joka on käynyt viisi kertaa psykologilla.
Tarvitsin kahden eri terveydenhuollon ammattilaisen vakuutuksen siitä, että olen riittävän hyvä äiti ja JUURI oikea äiti pojalleni, ennen kuin sen uskoin.