Terapiaa Terhin kanssa

Mietin pitkään raskauden aikana, kumpaa synnytystä jännitin enemmän, ensimmäistä vai toista. On samaan aikaan sekä hyvä että huono asia, kun tietää mitä kaikkea voi tapahtua ja miltä se saattaa tuntua. Tähän synnytykseen olin kuitenkin valmistautunut hyvin paljon etukäteen sekä henkisesti että fyysisesti. Viimeisinä viikkoina sain itseni uskomaan, että tämän valmiimpi ei ihminen voi olla. Tunsin myös itsekin, että vauva oli nyt loppuaikoina alempana kuin esikoinen missään vaiheessa (paitsi hetki ennen syntymäänsä tietysti) ja että lantionpohja tuntuu nyt hyvällä tavalla rennommalta kuin silloin.   Viimeisimmässä lääkärintarkastuksessa viikolla 36+, lääkäri totesi tuntevansa vauvan pään ja kohdunsuun olevan noin 1cm auki. Tyypillinen tilanne uudelleensynnyttäjälle, mutta käytännössä tarkoitti sitä, että vauva saattaisi tulla minä päivänä hyvänsä (tai sitten toisaalta siinä voi mennä vielä useampi viikko). Esikoisen kohdalla sanottiin, että tuskin ennen joulua syntyy ja laskettu aika oli

Joulun aikana ei kuulu miettiä syömisten suhteen kaloreita tai lihomista tai "herkutteluiden ansaitsemista", mutta olo saattaa muuttua jopa tukalaksi joulunpyhinä, jos ruokarytmi on kovin erilainen kuin normaalisti. Varsinkin, jos satut olemaan raskaana, kuten meikäläinen ja meneillään on myös viimeinen kolmannes. Välillä "silmät söisivät enemmän" kuin mahaan mahtuu, eli tekisi mieli syödä vielä jotain lisää, mutta olo on huono sen jälkeen, koska kasvava kohtu ja vauva on vienyt jo paljon tilaa sisäelimiltä.  Loppuraskaudessa energiantarve lisääntyy 300-500kcal (lähteestä riippuen) ja toki siihen vaikuttaa yksilölliset erot jälleen kerran. Hassua, että tunsin itseni kaikista nälkäisimmäksi ensimmäisen kolmanneksen aikana, vaikka silloin energiantarve ei virallisten lähteiden mukaan vielä paljoakaan ole lisääntynyt. Kuitenkin luotin intuitioon ja söin fiiliksen mukaan. Eikä niitä raskauskiloja ole mitenkään liikaa silti ole tullut.  Kokosin tähän vinkkejä, joilla hel

Raudanpuutteesta on kirjoittanut useampi äitysbloggari minun lisäkseni, mutta lukemieni keskusteluiden pohjalta tästä aiheesta ei vieläkään tiedetä tarpeeksi. Niin moni on kärsinyt siihen liittyvistä oireista vuosia, mutta on julkisessa terveydenhuollossa kohdannut pelkkää vähättelyä. Siksi minäkin halusin vielä tarttua aiheeseen, varsinkin kun se osui myös omalle kohdalle.  Neuvoloissa ja julkisessa terveydenhuollossa raudanpuutteen merkkinä pidetään usein pelkästään hemoglobiini arvoja. Hemoglobiini ei kuitenkaan kerro rautavarastoista mitään ja se laskee yleensä vasta, kun tilanne on jo päässyt huonoksi. Ferritiini on rautaa kudoksissa varastoiva proteiini, jonka pitoisuutta veressä pidetään rautavarastojen mittarina. Ferritiinin mittauksen (verikoe) yhteydessä kannattaa ottaa myös tulehdusarvot, sillä jos ne ovat koholla, ferritiinin arvo ei ole luotettava. Jos olet siis sairastanut esim. flunssan, vasta kahden viikon päästä otettu verikoe (ko. tekijöistä) on luotettava.  Raudanpuu

Synnytysvalmennuksiin liittyvät käytännöt neuvoloissa ilmeisesti vaihtelevat eri paikkakunnilla, mutta monissa paikoissa ne on "ajettu alas" eikä synnytysvalmennusta käytännössä ole yhtään (siis jo ennen koronaa). Terveydenhoitaja saattaa jopa sanoa, että parempi sinne on vaan mennä sen kummempia ajattelematta, kun ei voi tietää, miten se etenee. Mutta MIKSI sitten itse olen toista mieltä ja synnytykseen kannattaisi valmistautua? Eikö sinne voisi vaan mennä ja pyöräyttää lapsen ulos kätilöiden ohjeistuksella? Niin toki saa tehdä ihan vapaasti. Fakta on kuitenkin se, että aika harvalla ensisynnyttäjällä se synnytys etenee vauhdilla ja vauva syntyy kuin itsestään. Toki niitäkin tapauksia on, mutta synnytykseen monesti liittyy paljon eri vaiheita, ja joskus saattaa usko tai voimat meinata loppua. Silloin on hyötyä, että tietää synnytyksen fysiologisesta kulusta ja esim. kivunlievitysvaihtoehdoista etukäteen. Osalle ensisynnyttäjistä saattaa tulla myös yllätyksenä, etteivät kätil

Raskaus ei olisi ollut minulle stressivapaata aikaa muutenkaan, mutta korona toi siihen oman lisämausteensa. Toinen synnytys olisi jännittänyt joka tapauksessa, mutta nyt täytyy vielä miettiä, missä tilanteissa sitä maskia pitikään synnärillä käyttää ja mihin tilanteisiin isä pääse mukaan... Keväällä kun koronahässäkkä alkoi, ajattelin että ehkä on ihan hyvä, etten ole nyt raskaana (tiesin että raskaus olisi mahdollinen). Toukokuun alussa sitten teinkin positiivisen raskaustestin. Alkuraskauteen kuului omalla kohdallani muutenkin paljon epävarmuutta ja pelkoa, etten jotenkin osannut murehtia koronan lisävaikutusta siihen. Toisaalta olin Suomen ja koko maailman terveyden ja talouden kannalta tietysti huolissaan pandemian vaikutuksista. Kesä oli ainakin suuressa osassa Eurooppaa hieman rennompaa ja monia rajoituksia purettiin. Osa matkusteli ulkomailla. Suomessakin saattoi paikoitellen unohtaa koko viruksen olemassa olon. Oma raskaus eteni koko ajan, ensin juhannuksen aikoihin NT ultrass

Tiedätkö sen tunteen kun sulla lapsettomana oli (tai on) parhaimmat lapsen kasvatusperiaatteet? Jep, niin minäkin. Ja osa niistä on lentänyt romukoppaan jo ennen, kuin lapsi täytti kaksi vuotta. Jotkut niin sanotusti "löysäävät siimaa" vasta toisen tai kolmannen (tai neljännen) lapsen kohdalla. No, me tehtiin se jo ensimmäisen kohdalla. En siis odota mitään vuoden paras äiti titteliä, mutta riittävän hyvä vanhemmuus on se juttu. Tässä viisi periaatetta, jotka eivät sitten pitäneetkään... Lapsen kasvatus on helpompaa silloin, kun ei ole vielä omia lapsia. 1. Ei älypuhelinta 1-vuotiaalle viihdykkeeksi. Tapausesimerkki: Olen piknik-risteilyllä poitsun ja kolmen muun äidin ja heidän taaperoidensa kanssa. Poika oli silloin 1v 5kk ja käveli -lähes juoksi jo hyvin reippaasti eikä todella pelännyt olla äidistä kauempana ja seikkailunhalua riitti. Muut äidit ehdottivat päivällisaikaan buffetruokailua. Tiesin, että poitsun kanssa se ei tule menemään kuin Strömsössä, mutta suostuin, ku

Yksi sana, jota olen käyttänyt ylitse muiden raskautta ja synnytyksestä palautumista koskevissa teksteissä, on yksilöllisyys. Ja tsadaa se tulee myös nyt! On äitejä, jotka viimeisellä kolmanneksella treenaavat vielä kuntosalilla hyvällä boostilla. Ja on äitejä, joilla pelkkä kävely paikasta toiseen aiheuttaa tuskaa. Yritän kirjoittaa tämän tekstin näiden kahden ääripään keskeltä. Himotreenaamiseen loppuraskauden aikana en ota sen kummempaa kantaa, muuta kuin totean, että kunhan maksimitreenejä ei tee ja huolehtii keskivartalon tuesta, niin ok. Määrältä ja intensiteetiltä voimakas keskivartalon treenaaminen saattaa kylläkin vaikuttaa synnytyksessä lantionpohjan ja lantion alueen rentouttamiseen varsinkin ensisynnyttäjillä. Jos puolestaan taas kuulut jälkimmäiseen porukkaan ja kävely on kivuliasta, suosittelen lämpimästi hakeutumaan äitiysfyssarin, osteopaatin tai äitiyshierojan luo, koska jotain helpotusta yleensä pystyy saamaan, vaikkei kipuja kokonaan pystyisikään poistamaan.  Loppura