Siirry pääsisältöön

Maratonille kylmiltään – ei kiitos! Synnytykseen valmistautuminen

Otsikolla en viittaa 42 kilometrin juoksuun, vaan vertaiskuvana synnytykseen. Miksi synnytykseen pitäisi siis valmistautua? Monella synnytys kestää pidempään, kuin maratonin juoksu keskimäärin. Harva kuitenkaan lähtisi juoksemaan maratonia kylmiltään. Omasta mielestä synnytys oli haastavin urheilusuoritus mitä ikinä olen tehnyt, vaikka olen harrastanutkin kilpaurheilua. Joskus kauan sitten, muistan lukeneeni nyrkkeilijä Eva Wahlströmin valmistautuvan synnytykseen kuten tuleviin matseihin. Urheilujuomapullot mukana, psyykkinen valmistautuminen ja niin edelleen. Mielestäni se kuulosti todella mielenkiintoiselta ja hyvältä idealta, vaikka oma synnytys ei ollut vielä vuosiin ajankohtainen. Se kuitenkin muistui mieleeni kun olin raskaana. Sitä ideaa lähdinkin toteuttamaan.

Ymmärrän, että on olemassa äitejä, jotka haluavat tietää synnytyksestä mahdollisimman vähän, ettei pelottaisi ja jännittäisi niin paljon. Äidit ajattelevat, että onhan siellä ne kätilöt, jotka neuvovat. Itse kuitenkin koin sen niin päin, että mitä enemmän tiedän synnytyksen fysiologisesta kulusta, ja miten se keskimääräisesti se sujuu, sitä vähemmän sitten stressaan siitä. Totta kai se silti jännittää, tuskinpa siitä pääsee mihinkään ensisynnyttäjän kohdalla. Haluan tähdentää, että en ole kätilö enkä doula, kirjoitan tämän tekstin fysioterapeuttisesta näkökulmasta ja omista kokemuksista. Aina täytyy toki pitää mielessä, että kukaan ei voi ennalta tietää miten synnytys etenee. Tilanteet voivat muuttua nopeastikin, jolloin täytyy tehdä ratkaisuja, joihin ei ehditä kysymään äidin mielipidettä. Vaikka synnytys päätyisikin hätäsektioon, ei kuitenkaan tarvitse ajatella, että valmistautuminen menisi hukkaan. Ne fyysiset ja henkiset harjoitteet ovat kuitenkin hyödyksi sekä äidille että vauvalle.
Synnytykseen valmistautumisesta on hyötyä sekä fyysisesti että henkisesti

Fysioterapeuttisesta näkökulmasta alatiesynnytystä avittaa, jos lonkankoukistajat ja reiden lähentäjälihakset eivät kiristä tai rajoita lonkkien liikkuvuutta. On tärkeää osata rentouttaa lantionpohja. Näihin kaikkiin liittyen leveä syväkyykky-asento on hyvä. Jos se aiheuttaa kipua, voi yrittää soveltaa sitä, istumalla esim. jumppapallon tai jonkin sopivan tyynyn päällä samankaltaisessa asennossa. Alaselkää ja lantion takaosia voi venyttää niin, että käsillä ottaa jostain tukevasta huonekalusta kiinni, ja työntää peppua mahdollisimman taakse ja alas. Polvet voivat olla lievästi koukussa. Lantion kevyet keinuttelut eri suuntiin on hyväksi sekä äidin kudoksille että vauvan ololle masussa. Loppuraskaudesta ei kannata tehdä lantionpohjaa voimistavia harjoitteita, vaan tunnistusharjoitteiden avulla miettiä kyseisten lihasten rentoutusta. Jos haluat viedä alatiesynnytykseen valmistautumisen “pro level”-tasolle, voi välilihaa myös hieroa öljyllä loppuraskaudesta. Tämän bongasin kirjasta “Step-by-step Yoga for Conception, Pregnancy, Birth and Beyond.”

Henkiseen valmistautumiseen auttoi eniten ajatus, että synnytyskipu on positiivista - lopputuloksena saat nähdä vauvasi ensimmäistä kertaa. Fysioterapeuttina tiedän, että oma suhtautuminen kipuun vaikuttaa sen kokemuksen voimakkuuteen. Joskus kivun pelko on pahempaa kuin itse kipu. (Huom. tällä en väheksy kenenkään kokemaa synnytyskipua, vaan puhun kivusta yleisellä tasolla!) Muistan, kun olin harjoittelujaksolla TYKSissä traumatologian osastolla, ja eräältä potilaalta oli tippumisen seurauksena lantiossa ja selässä useita murtumia, ja paljon oli jouduttu laittamaan metallia tilalle. Ajattelin, että vaikka synnytys varmasti sattuu, tilanne on kuitenkin aivan eri kuin esimerkiksi tällä potilaalla. Supistuksia ajatellen, mielikuvista voi olla hyötyä. Ajattelin, että supistus on kuin rantaan tuleva aalto; se lähestyy, voimistuu, on korkeimmillaan ja pikkuhiljaa laantuu. Tämä saattaa kuulostaa “liibalaabalta”, mutta ainakin itsellä se toimi, varsinkin siinä vaiheessa, kun ei oltu vielä loppusuoralla avatumisvaiheessa.



Olin lukenut epiduraalin vaikutuksista sen verran, että halusin yrittää mennä mahdollisimman pitkälle ilman sitä. En halunnut kuitenkaan asettaa itselle mitään “ehdoton ei”-kieltoa sen suhteen, enhän ollut koskaan kokenut synnytyskipua aiemmin! Lääkkeettömät kivunlievityskeinot olivat ammattini puolesta tuttuja, niin minulle oli luonnollista kokeilla niistä mahdollisimman montaa. Ihmisen kehossa on yllättävän voimakkaitakin luonnollisia kivunlievityshormoneja (esim. endorfiini & adrenaliini), mutta kipua täytyy jonkin verran kokea ennen kuin ne ”lähtevät käyntiin”. Tästä syystä halusin viivästyttää mahdollisten puudutusten ottamista. Itsellä supistuksen tuntuivat melkeinpä pelkästään selän puolella (paitsi ihan lopuksi), siksi selkään laitettavat aquarakkulat, TENS ja akupunktio toimivat minulla. Ilokaasu oli ihan kiva lisä, ainakaan siitä ei tullut pahaa oloa minulle.

Jos olette kuulleet tai lukeneet synnytyslaulusta, se perustuu siihen että lantionpohja ja suun/leuan alue on yhteydessä toisiinsa. Kokeile huutaa tai karjua ja tunnustele samassa miltä lantionpohjassa tuntuu? Nyt kokeile sanoa matalalla äänellä esimerkiksi “ooooo” tai “öööö” ja tunnustele fiiliksiä taas lantionpohjassa. Matalat vokaalit rentouttavat lantionpohjaa, ja kiljuminen ja karjuminen puolestaan kiristävät koko vatsan seudun kuin viulunkielen. Jos ääneen laulaminen synnytyssalilla tuntuu aivan naurettavalta, riittää, kun mielessään edes sanoo niitä matalia vokaaleja, tai hiljainenkin ääneen sanominen. Keskity samalla rauhalliseen uloshengitykseen supistusten aikana. Kohtu on lihas, joka tarvitsee happea toimiakseen.

Miten meni noin niin kuin omasta mielestä? Suurin osa avautumisvaiheesta meni omalla painollaan hyvin, pystyin hengittelemään ja ”laulamaan” matalalta. Sitten kun oli 9 senttimetriä auki ja lähes 4-kiloinen vauva alkoi hakemaan ”lähtöasemia”, niin ääni kyllä kohosi, ja rauhalliset hengitykset taisivat unohtua. Olisin halunnut ponnistaa mahdollisimman pystyasennossa, ja niitä myös kokeilimme. Kuitenkin minusta tuntui, etteivät jalat enää kantaneet siinä vaiheessa. En ollut koko avautumisvaiheessa makoillut, vaan pienessä liikkeessä aika paljon. Pystyasento auttaa vauvaa etenemään oikeaan asentoon ja myös tulemaan ulos. Usean eri asennon kokeilun jälkeen, päädyimme kuitenkin perinteiseen puoli-istuvaan asentoon, ja siinä hän sitten maailmaan syntyi. Jos jossakin synnytyssalissa olisi ilmajooga-kangas, olisi huippua kokeilla synnyttää kankaan varassa syväkyykky-asennossa! Mahtaako TYKSiin koskaan niitä tulla? Mene ja tiedä. :D


<a href="https://www.bloglovin.com/blog/20311489/?claim=r2b9qpgcuf9">Follow my blog with Bloglovin</a>

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Oletko sinäkin työntänyt lastenvaunuja aina väärin?

En malttanut millään olla käyttämättä klikkiotsikkoa, koska se sopi tähän aiheeseen! Pahoittelut siitä. Vaunulenkkeily on yksi yleisimmistä ja helpoimmista liikuntamuodoista äideille. Lisäksi äideillä on monesti niskahartia ja yläselkä jumissa. Emme siis halua vaunulenkeillä ainakaan lisätä niitä jumituksia, siksi tämä aihe. Lisäksi synnytyksestä toipuvassa kropassa saattaa tuntua kipuja, jos huonolla tekniikalla työntää rankassa maastossa pitkää lenkkiä. Tässä esimerkki siitä, miten ei kannata työntää. Puolustuksekseni voin todeta ihailleeni seepraa Hyvässä asennossa rattaat/vaunut ovat lähellä kroppaa, hartiat alhaalla ja kyynärnivelet noin 90 asteen kulmassa (riippuen siitä kuinka hyvin työntöaisaa saa säädettyä). Jos rattaat karkaavat liian kauas eteen kädet suoristuvat, yläselkä pyöristyy ja hartiat nousevat ylemmäs. Lisäksi ylämäkeen työntäessä vaunuja kovin kaukana itsestä kohdistuu vatsalihasten jännesaumaan voimakastakin rasitusta, johon se ei välttämättä olisi vielä valm

Synnytyksestä palautuminen (ensimmäiset kuukaudet) äitiysfysioterapian näkökulmasta

En ole suinkaan ensimmäinen joka tästä aiheesta kirjoittaa, mutta halusin kuitenkin tästäkin antaa oman panostukseni blogimaailmaan. Somesta saattaa joskus saada hiukan vääristyneen kuvan siitä, mitä joku on tehnyt. Tietenkään en halua pelotella ja sanoa, ettei saa tehdä mitään! Tässä – kuten monessa muussakin asiassa, palautuminen on hyvin yksilöllistä ja siihen vaikuttaa mm. kudostyyppi.   Aihe on sen verran laaja, että rajasin tämän postauksen koskemaan ensimmäisiä kuukausia synnytyksen jälkeen. Nopeinta palautuminen on juurikin ensimmäiset kolme kuukautta, mutta sitä voi tapahtua vielä kaksi vuotta synnytyksen jälkeen imetyksen kestosta riippuen. Joulukuu 2017 Mites sitten se liikunta? Osa äideistä ei malttaisi millään odottaa, että pääsisi takaisin raskaamman liikunnan pariin. Kukaan äitiysfyssari ei juuri kenellekään voi suositella juoksua tai hyppelyä sisältävää liikuntaa ainakaan ennen kolmea kuukautta. Sen jälkeenkään edellytykset niihin ei välttämättä ole vielä ku

Oletko sinäkin pissannut aina väärin? -Vessa-asiaa lantionpohjan fysioterapian näkökulmasta

Nyt on blogihistoriani toinen kerta, kun käytän klikkiotsikkoa, mutta se jotenkin sopi tähän. Oli nimittäin "huvittavaa" saada itse 26-vuotiaana kuulla pissanneensa väärin ties kuinka kauan. Tällöin olin lantionpohjan fysioterapian peruskoulutuksessa vuonna 2017. Samana vuonna pari kuukautta myöhemmin tulin raskaaksi, mutta en tietenkään tiennyt sitä vielä silloin. Tässä tekstissä käsittelen siis vessa-asioita, mutta eri näkökulmasta, kuin lapsiperheessä yleensä. Nyt unohdetaan vaipat ja potat ja keskitytään äiteihin! (Sori isit, mutta miesten asioihin en ole niin perehtynyt.) Mikä sitten on tämä väärä tapa pissata? Se, että pinnistelee ja ponnistelee sen eteen, että pissa ylipäätänsä tulisi tai tulisi mahdollisimman nopeasti. Tämä tapa aiheuttaa lantionpohjan ylijännitystä, lisää painetta alueella ja saattaa johtaa pissaamisen ongelmiin myöhemmässä elämässä. Nyt seuraa omakohtaisia paljastuksia: (synnyttämättömät naiset ja mieslukijat huom) alatiesynnytyksessä sain todel