Siirry pääsisältöön

Ulkonäköpaineista, syömishäiriöistä ja vähän fitnessurheilustakin

Suurimman osan elämästäni minulla on ollut ihan terve ruokasuhde, mutta on ollut sellaisia vaiheita, jolloin olen kontrolloinut syömisiä ehkä enemmän kuin olisi tarvinnut. Jos joku elämäntilanne tuntuu hallitsemattomalta, niin painoa kontrolloimalla pystyt "hallitsemaan edes jotain". Anorektikkoa minusta ei olisi voinut tulla, koska siedän hyvin huonosti nälän tunnetta. Bulimikoksi en olisi voinut "ruveta" koska inhoan oksentamista (no siis kuka siitä nyt tykkäis mutta...) Ehkä ortoreksia olisi ollut lähimpänä totuutta. Tällä pohdinnalla en todellakaan tarkoita, että syömishäiriö tai sen muoto olisi omasta valinnasta kiinni, lähinnä vaan peilasin niitä omaan tilanteeseen. Mutta missä menee raja mikä on normaalia terveellistä syömistä ja mikä ortoreksiaa? Kuvittelisin, että se liittyy herkutteluun suhtautumiseen ja kaloreiden laskemiseen. Terveelliseen syömiseen mahtuu kyllä kohtuudella herkutteluakin, eikä 18-vuotiaan paljon liikkuvan tarvitsisi laskea kaloreita ainakaan siinä mielessä, että niitä tulisi liikaa.



Olen pienestä pitäen ollut pitkä tyttö ja yleensä olinkin päätä pidempi muita. Se tarkoitti tietenkin sitä, että myös painoin enemmän. Harrastin nuorempana yleisurheilun lisäksi myös kilpahiihtoa. Suksia valitessa pituus ja paino olivat oleellisessa roolissa ja niistä aina tietysti puhuttiin kun uusia suksia valittiin, eli aika usein. Jotenkin se paino tuntui silloin kiusalliselta, kun aihe oli "avoimesti esillä" esim. leireillä. Itsellä on aina ollut sellainen kroppa, että lihasmassaa tulee helposti näkyviin. Muistan joskus 12-15-vuotiaana ajatelleeni, että minulla on isot reidet, vaikka niissä ei silloin ollut tippaakaan ylimääräistä. Siinä mielessä fitness-boomissa oli positiivinen vaikutus, etteivät isot reidet ollutkaan enää huono juttu! Eniten syömisiäni rajoitin varmasti lukioiässä, jolloin myös treenasin eniten. Jälkikäteen ajateltuna en ehkä saanut tarpeeksi energiaa kulutukseen nähden, eikä myöskään kehitystä tapahtunut. Noihin aikoihin saattoi joskus iskeä ahmimiskohtaus, jolloin saatoin vetää mitä tahansa herkkuja ison määrän ja sen jälkeen teki mieli oksentaa. En kuitenkaan pystynyt siihen, josta seurasi itsensä soimaus ja taas lisää kontrollointia.



Omat lajini eivät olleet mitenkään esteettisiä, mutta voin vain kuvitella millaisia paineita esim. taitoluistelijoilla, tanssijoilla ja voimistelijoilla on, kun ulkonäkö vaikuttaa siihen arvosteluun. Elin lapsuuden ja nuoruuden 90-luvulla ja milleniumin vaihteessa, jolloin ei edes ollut somea. SILTI koin ulkonäköpaineita. Taas voin vain arvailla millaista on olla teini tai murrosiän kynnyksellä tähän somemaailman aikaan. Onneksi on myös Body positivity -kampanjaa ja osa muotitaloista on valinnut vähän normaalimman kokoisia malleja. Näistä huolimatta paineita varmasti riittää. Toivonkin erityistä huomioita siihen, miten nuorten kanssa työskentelevät, valmentajat ja vanhemmat puhuvat ulkonäköön liittyvistä asioista.

Kun olin jo lopettanut yleisurheilussa kilpailemisen, oli jonkun aikaa fiilis, että mitäs sitä sitten tekisi. Toki kävin salilla ja lenkkeilin, mutta oli jonkin aikaa fiilis, että pitäisikö aloittaa kokonaan uusi laji tai kilpailla jossain muussa jutussa. Hetken aikaa puolitosissaan minua kiehtoi fitnesslajit (siis kilpailumielessä) ja tiesin että lähtökohdat kropan puolesta olisi aika hyvät. Omaksi onnekseni tajusin, ettei se olisi ollut mun mielenterveydelle todellakaan hyvästä. Mielestäni kisadieetit kuulostivat aivan älyttömiltä ja se loputon itsensä muokkaaminen: jossakin kohdassa kroppaa olisi aina "parantamisen varaa". Se lavakunto on aikamoinen illuusio, joka kestää vain hetken. Tällä en dissaa fitnesskilpailijoita, vaan pohdin, ettei se todellakaan olisi ollut mun juttu. Syömishäiriöön taipuvaiselle se on mielestäni "petollinen laji" koska saat luvan vahdata todella tarkasti mitä syöt.


Kolme viikkoa poikani syntymän jälkeen

Raskauden jälkeen kuuluin niihin ”onnekkaisiin” joilta imetys vei raskauskilot itsestään. En todellakaan yrittänyt pudottaa painoa, tai päästä niistä eroon nopeasti, mutta niin vain kävi – poika oli kova syömään. Lisäksi jouduin olemaan tiukalla imetysdieetillä hänen vatsavaivojen takia. Itsellä on siinä mielessä päinvastainen tilanne kuin monella, että olen tällä hetkellä painavampi kuin vauvavuonna. Eikä se johdu mistään raskaudesta jos joku sitä epäilee. Vatsa turpoaa todella helposti, monena iltana ollut saman kokoinen kuin kuudennella kuulla raskaana, ja se hieman ahdistaa. Okei, elämässä on asiat hiton hyvin jos suurin ongelma on se, että näyttää olevan raskaana vaikkei olekaan! Joku ehkä kuitenkin ymmärtää mitä ajan takaa. Prosessi itsensä hyväksymiseen sellaisena kuin olen, on vielä kesken. Monen muun naisen tavoin peiliin katsoessa ensin kiinnittää huomioita asioihin, jotka voisivat olla paremmin. Onneksi kuitenkin näkee myös niitä hyviä puolia.


Maaliskuu 2020

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Oletko sinäkin työntänyt lastenvaunuja aina väärin?

En malttanut millään olla käyttämättä klikkiotsikkoa, koska se sopi tähän aiheeseen! Pahoittelut siitä. Vaunulenkkeily on yksi yleisimmistä ja helpoimmista liikuntamuodoista äideille. Lisäksi äideillä on monesti niskahartia ja yläselkä jumissa. Emme siis halua vaunulenkeillä ainakaan lisätä niitä jumituksia, siksi tämä aihe. Lisäksi synnytyksestä toipuvassa kropassa saattaa tuntua kipuja, jos huonolla tekniikalla työntää rankassa maastossa pitkää lenkkiä.

Hyvässä asennossa rattaat/vaunut ovat lähellä kroppaa, hartiat alhaalla ja kyynärnivelet noin 90 asteen kulmassa (riippuen siitä kuinka hyvin työntöaisaa saa säädettyä). Jos rattaat karkaavat liian kauas eteen kädet suoristuvat, yläselkä pyöristyy ja hartiat nousevat ylemmäs. Lisäksi ylämäkeen työntäessä vaunuja kovin kaukana itsestä kohdistuu vatsalihasten jännesaumaan voimakastakin rasitusta, johon se ei välttämättä olisi vielä valmis. 

Vaunulenkkeily kannattaa aloittaa ihan lyhyistä lenkeistä ja asteittain lisätä matkaa/aikaa. Kokei…

Synnytyksestä palautuminen (ensimmäiset kuukaudet) äitiysfysioterapian näkökulmasta

En ole suinkaan ensimmäinen joka tästä aiheesta kirjoittaa, mutta halusin kuitenkin tästäkin antaa oman panostukseni blogimaailmaan. Somesta saattaa joskus saada hiukan vääristyneen kuvan siitä, mitä joku on tehnyt. Tietenkään en halua pelotella ja sanoa, ettei saa tehdä mitään! Tässä – kuten monessa muussakin asiassa, palautuminen on hyvin yksilöllistä ja siihen vaikuttaa mm. kudostyyppi.Aihe on sen verran laaja, että rajasin tämän postauksen koskemaan ensimmäisiä kuukausia synnytyksen jälkeen. Nopeinta palautuminen on juurikin ensimmäiset kolme kuukautta, mutta sitä voi tapahtua vielä kaksi vuotta synnytyksen jälkeen imetyksen kestosta riippuen.

Mites sitten se liikunta? Osa äideistä ei malttaisi millään odottaa, että pääsisi takaisin raskaamman liikunnan pariin. Kukaan äitiysfyssari ei juuri kenellekään voi suositella juoksua tai hyppelyä sisältävää liikuntaa ainakaan ennen kolmea kuukautta. Sen jälkeenkään edellytykset niihin ei välttämättä ole vielä kunnossa. (Tästä aiheesta oma …

Oletko sinäkin pissannut aina väärin? -Vessa-asiaa lantionpohjan fysioterapian näkökulmasta

Nyt on blogihistoriani toinen kerta, kun käytän klikkiotsikkoa, mutta se jotenkin sopi tähän. Oli nimittäin "huvittavaa" saada itse 26-vuotiaana kuulla pissanneensa väärin ties kuinka kauan. Tällöin olin lantionpohjan fysioterapian peruskoulutuksessa vuonna 2017. Samana vuonna pari kuukautta myöhemmin tulin raskaaksi, mutta en tietenkään tiennyt sitä vielä silloin. Tässä tekstissä käsittelen siis vessa-asioita, mutta eri näkökulmasta, kuin lapsiperheessä yleensä. Nyt unohdetaan vaipat ja potat ja keskitytään äiteihin! (Sori isit, mutta miesten asioihin en ole niin perehtynyt.)
Mikä sitten on tämä väärä tapa pissata? Se, että pinnistelee ja ponnistelee sen eteen, että pissa ylipäätänsä tulisi tai tulisi mahdollisimman nopeasti. Tämä tapa aiheuttaa lantionpohjan ylijännitystä, lisää painetta alueella ja saattaa johtaa pissaamisen ongelmiin myöhemmässä elämässä. Nyt seuraa omakohtaisia paljastuksia: (synnyttämättömät naiset ja mieslukijat huom) alatiesynnytyksessä sain todellaki…