Siirry pääsisältöön

Koronatestiin loman alkajaisiksi ja muita raskauskuulumisia

Edellisen blogipostauksen alussa mainitsinkin, että lomaa edeltävät kaksi viikkoa olivat töissä kiireiset ja tunsin itseni kaiken kaikkiaan stressaantuneeksi. Kun loma sitten alkoi, minun ei ollut helppoa päästä irti siitä stressin tunteesta tai sen fyysistä oireista. Yrittäessäni muistella mitä teimme ensimmäisenä lomapäivänä (eli alle viikko sitten tästä hetkestä kun nyt kirjoitan), ensin ei tullut oikein mitään mieleen. Vähän ajan päästä muistui mieleen, että ainiin käytiin me sentään Kupittaan puistossa Seikkiksessä ja jätskillä.

Hääpäiväviikonloppuna, joka sijoittui sopivasti loman alkuun, pääsimme miehen kanssa kaksin Naantalin kylpylään vuorokaudeksi. Oli päässyt kulumaan 2,5 vuotta ennen kuin olimme yötä jossain muualla kuin poikamme. Useamman kerran olemme toki olleet illalla poissa ja tulleet yöllä takaisin, mutta kokonaista yötä emme. Poitsun mummolat ovat molemmat pidemmän ajomatkan päässä ja hänen aloitettua päiväkodin jo vuoden ikäisenä, ei tavallaan raaskinut viikonloppuisin olla pidempään erossa.
Kuva: Ari Mäkiö
Päänsäryt ovat olleet kiusana koko alkuraskauden enemmän tai vähemmän ja olenhan aina ollut päänsärkyherkkä ihminen. Tästäkin olin huolissaan jo etukäteen, että mitä jos päänsärky pilaa meidän hääpäivän vieton. Tavallaan tosi tyhmää stressata sellaisesta, koska sehän saattaa toimia itseä toteuttavana ennusteena. Ja kyllä, päänsärkyähän siellä oli, mutta se ei sentään pilannut kokemusta. Jonkin verran oli sellainen "takakireä" fiilis, mutta pystyin myös nauttimaan. Lääkkeitä otin kyllä pilleriä toisen perään, kun tunteja oli kulunut tarpeeksi edellisestä. Aamulla oli kyllä jo hiukan poitsua ikävä. Se on niin hassua, että vaikka lapsivapaata ja parisuhdeaikaa aina kaipaa ja odottaa, silti jossain kohtaa havahtuu siihen, että mehän tässä muistellaan minimiehen hassuja höpötyksiä ja vähän ikäväkin taitaa olla. Niiden hengähdystaukojen jälkeen jaksaa taas vähän paremmin tulevia taisteluita.

Maanantaina (20.7.) jouduin soittamaan kuitenkin terveyskeskukseen akuuttiaikaa, koska päänsärky ei ollut hellittänyt vieläkään, vaikka olin pakon edessä joutunut ottamaan myös tujumpaa lääkettä kuin panadolia. Sain nopeasti ajan Turun kaupunginsairaalan infektiopolille, koska koronajärjestelyn takia siellä on resursseja melko paljon. Neuvolan kautta lääkäriaika ei välttämättä onnistu kovin helposti nimittäin. Ainut hengitysinfektio oire, mitä on viime aikoina ollut, on (allerginen) nuha. Päänsärkyjen syiden poissulkemiseksi tarkistettiin, ettei ole mitään tulehdusta ja onko korvat ja poskiontelot ok. Lisäksi minulta otettiin myös koronatesti, lähinnä oman mielenrauhan takaamiseksi. Olinhan lukenut että oireiden voimakkuus ja oirekuva voi vaihdella eri henkilöiden välillä.

Tulos oli negatiivinen, kuten olettaa saattaa. Olen lukenut muutaman blogitekstin, joissa minun ikäluokkaa olevat naiset ovat kertoneet koronaoireista ja kyllä ne sen verran selviltä vaikutti, että olisihan se ollut aika ihme, jos testi olisikin ollut positiivinen. Sainpahan selvyyden, että en ainakaan oireettomana muita tällä hetkellä tartuta. Aiemmin en ole ollut huolissani koronan vaikutuksista raskauteen liittyen, mutta nyt ne ovat jotenkin nousseet pintaan (ainakin vähän), vaikka tilanne Suomessa onkin hyvä. Ehkä se on huolestuttanut, kun rajoituksia on purettu aika paljon ja ihmiset alkavat jo hieman matkustelemaan - myös ulkomaille.

Yhden aikaisemman tekstin nimesinkin jo otsikolla "Raskaus tekee mut hulluksi", eikä se fiilis ole helpottanut yhtään. Välillä on jotenkin niin älyttömiä ajatuksia ja huolenaiheita. Olisi kiva jos oman tajunnanvirran saisi joskus katkaistua hetkeksi pois päältä. Onneksi vauvan potkuja on alkanut selvästi tuntumaan nyt joka päivä ja se ilahduttaa. Muutenkin on sellaisia ilon pilkahduksia ollut välillä myös. Kuitenkin tuntuu vielä jotenkin epätodelliselta, että about puolen vuoden päästä meillä on toinen vauva! Ei sitä oikein osaa vielä käsittää. Välillä odottaa jo innolla vauvan tuoksua ja imetystä, välillä on aivan paineissa omasta jaksamisesta ja mielenterveydestä. Siitä aion kyllä puhua vielä  ihan alan asiantuntijoiden kanssa.

Tässä parin vuoden aikana on toki jo oppinut että äitiys ja raskaus on aikamoista tunteiden vuoristorataa. Näissä hormonihöyryissä huomaa myös normaalia voimakkaammat rakkauspuuskat poitsua kohtaan, vaikka uhma ja kova oma tahto pistääkin hetkittäin lujille. Onneksi hän on jumalattoman söpö ja hauska!
Kuva: Ari Mäkiö (lomalla ehdittiin myös perhekuvaukseen)

Päivittäistä meininkiämme pääset seuraamaan instagramissa @fysioterhi.

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Oletko sinäkin työntänyt lastenvaunuja aina väärin?

En malttanut millään olla käyttämättä klikkiotsikkoa, koska se sopi tähän aiheeseen! Pahoittelut siitä. Vaunulenkkeily on yksi yleisimmistä ja helpoimmista liikuntamuodoista äideille. Lisäksi äideillä on monesti niskahartia ja yläselkä jumissa. Emme siis halua vaunulenkeillä ainakaan lisätä niitä jumituksia, siksi tämä aihe. Lisäksi synnytyksestä toipuvassa kropassa saattaa tuntua kipuja, jos huonolla tekniikalla työntää rankassa maastossa pitkää lenkkiä.

Hyvässä asennossa rattaat/vaunut ovat lähellä kroppaa, hartiat alhaalla ja kyynärnivelet noin 90 asteen kulmassa (riippuen siitä kuinka hyvin työntöaisaa saa säädettyä). Jos rattaat karkaavat liian kauas eteen kädet suoristuvat, yläselkä pyöristyy ja hartiat nousevat ylemmäs. Lisäksi ylämäkeen työntäessä vaunuja kovin kaukana itsestä kohdistuu vatsalihasten jännesaumaan voimakastakin rasitusta, johon se ei välttämättä olisi vielä valmis. 

Vaunulenkkeily kannattaa aloittaa ihan lyhyistä lenkeistä ja asteittain lisätä matkaa/aikaa. Kokei…

Synnytyksestä palautuminen (ensimmäiset kuukaudet) äitiysfysioterapian näkökulmasta

En ole suinkaan ensimmäinen joka tästä aiheesta kirjoittaa, mutta halusin kuitenkin tästäkin antaa oman panostukseni blogimaailmaan. Somesta saattaa joskus saada hiukan vääristyneen kuvan siitä, mitä joku on tehnyt. Tietenkään en halua pelotella ja sanoa, ettei saa tehdä mitään! Tässä – kuten monessa muussakin asiassa, palautuminen on hyvin yksilöllistä ja siihen vaikuttaa mm. kudostyyppi.Aihe on sen verran laaja, että rajasin tämän postauksen koskemaan ensimmäisiä kuukausia synnytyksen jälkeen. Nopeinta palautuminen on juurikin ensimmäiset kolme kuukautta, mutta sitä voi tapahtua vielä kaksi vuotta synnytyksen jälkeen imetyksen kestosta riippuen.

Mites sitten se liikunta? Osa äideistä ei malttaisi millään odottaa, että pääsisi takaisin raskaamman liikunnan pariin. Kukaan äitiysfyssari ei juuri kenellekään voi suositella juoksua tai hyppelyä sisältävää liikuntaa ainakaan ennen kolmea kuukautta. Sen jälkeenkään edellytykset niihin ei välttämättä ole vielä kunnossa. (Tästä aiheesta oma …

Oletko sinäkin pissannut aina väärin? -Vessa-asiaa lantionpohjan fysioterapian näkökulmasta

Nyt on blogihistoriani toinen kerta, kun käytän klikkiotsikkoa, mutta se jotenkin sopi tähän. Oli nimittäin "huvittavaa" saada itse 26-vuotiaana kuulla pissanneensa väärin ties kuinka kauan. Tällöin olin lantionpohjan fysioterapian peruskoulutuksessa vuonna 2017. Samana vuonna pari kuukautta myöhemmin tulin raskaaksi, mutta en tietenkään tiennyt sitä vielä silloin. Tässä tekstissä käsittelen siis vessa-asioita, mutta eri näkökulmasta, kuin lapsiperheessä yleensä. Nyt unohdetaan vaipat ja potat ja keskitytään äiteihin! (Sori isit, mutta miesten asioihin en ole niin perehtynyt.)
Mikä sitten on tämä väärä tapa pissata? Se, että pinnistelee ja ponnistelee sen eteen, että pissa ylipäätänsä tulisi tai tulisi mahdollisimman nopeasti. Tämä tapa aiheuttaa lantionpohjan ylijännitystä, lisää painetta alueella ja saattaa johtaa pissaamisen ongelmiin myöhemmässä elämässä. Nyt seuraa omakohtaisia paljastuksia: (synnyttämättömät naiset ja mieslukijat huom) alatiesynnytyksessä sain todellaki…