Siirry pääsisältöön

Hyvät lapsen kasvatusperiaatteet, joista luovuimme. Expectations vs reality...

Tiedätkö sen tunteen kun sulla lapsettomana oli (tai on) parhaimmat lapsen kasvatusperiaatteet? Jep, niin minäkin. Ja osa niistä on lentänyt romukoppaan jo ennen, kuin lapsi täytti kaksi vuotta. Jotkut niin sanotusti "löysäävät siimaa" vasta toisen tai kolmannen (tai neljännen) lapsen kohdalla. No, me tehtiin se jo ensimmäisen kohdalla. En siis odota mitään vuoden paras äiti titteliä, mutta riittävän hyvä vanhemmuus on se juttu. Tässä viisi periaatetta, jotka eivät sitten pitäneetkään...

Lapsen kasvatus on helpompaa silloin, kun ei ole vielä omia lapsia.


1. Ei älypuhelinta 1-vuotiaalle viihdykkeeksi.

Tapausesimerkki: Olen piknik-risteilyllä poitsun ja kolmen muun äidin ja heidän taaperoidensa kanssa. Poika oli silloin 1v 5kk ja käveli -lähes juoksi jo hyvin reippaasti eikä todella pelännyt olla äidistä kauempana ja seikkailunhalua riitti. Muut äidit ehdottivat päivällisaikaan buffetruokailua. Tiesin, että poitsun kanssa se ei tule menemään kuin Strömsössä, mutta suostuin, kun en halunnut irtautua joukosta. Tietenkään poitsu ei syönyt hetkeäkään rauhassa ja nätisti vaan venkoili ja nirsoili ja lopulta yritin itse lapata suuhun jotain niin, että hän rimpuili minun sylissä. Lopulta laitoin hänet rattaisiin ja annoin oman puhelimeni hänelle. Sillä hetkellä minulle oli aivan sama, vaikka hän olisi ostanut hevosen eBaysta, kunhan sain nauttia edes jälkiruokalautasen ja kahvin RAUHASSA. 


2. Meidän lapsemme syö kyllä vihanneksia ja kasviksia pienestä pitäen.

Olinhan lukenut, että lapsi tottuu kasviksiin ja syö niitä, jos hänelle tarjotaan kasviksia vauvasta ja taaperosta lähtien. No, pojan ruoka-aine allergiat tai yliherkkyydet alkoivat jo rintamaidon kautta, ennen kuin hän itse edes sai maisteltua kiinteitä. Tämä vaikutti tietysti siihen, ettei kaikkia mahdollisia ruoka-aineita ja makuja voinut tarjota hänelle vauvana. Lisäksi mieltymys lihaan näkyi jo alle vuoden ikäisenä, sormiruokana tarjotut kana- tai lihapötkylät upposivat hyvin, vaikka muuten kiinteiden syöminen oli tökkinyt pahasti. Toki tarjosimme kasviksia ja vihanneksia sen verran, mitä pystyimme, mutta ne eivät juurikaan häntä kiinnostaneet. Edelleen hän syö lautaselta varmuudella kaiken lihan (tai kalan tai kanan). Lisuke eli esim. riisi tai pasta menee yleensä osittain. Kasviksia vähän maistetaan, mutta varmimmin ne jäävät lautaselle. No, ehkä vielä joskus... 

3. Ei karkkia tai epäterveellistä ruokaa kovin pienenä (tähän emme olleet lyöneet lukkoon tiettyä ikää).

Nostan hattua niille, jotka pystyvät pitämään esikoislapsensa esim. neljävuotiaaksi asti ilman sokeriherkkuja tai muuta vastaavia. Sitähän sanotaan, ettei lapsi osaa sellaista pyytää, mitä ei ole saanut maistaa. Ettei lapsi tiedä, että karkit ovat herkkua, jos ei ole niitä koskaan saanut. Meidän poitsu oli kyllä sen verran fiksu jo noin puolitoistavuotiaana, että huomasi aikuisten kahvipöytäherkkujen olevan paljon houkuttavampia ja paremman näköisiä, kuin hänen vauva-/taaperovälipalat. Kyllä hän tiesi karkin olevan hyvää ennen kuin oli sellaista koskaan saanut. Jäätelöä hän sai syödä 1,5-vuotiaasta alkaen, samoin kotitekoisia muffineita. Ensimmäisen tikkarin sai 2-vuotiaana. Totta kai tiedän, ettei lapsi tarvitse sokeria tai siitä ole mitään hyötyä lapselle, mutta en osaa nähdä sitä mitenkään isona mörkönä, joka aiheuttaisi kauheasti pahaa jos hampaat pestään ja lapsi liikkuu paljon. Äitini aina muistuttaa, että olet sinäkin saanut sokeria jo 1-vuotiaana ja ihan hyvä sinusta tuli! En ole koskaan ollut ylipainoinen tai hampaissani ei ole ikinä ollut reikiä. 


4. Meidän lasta ei hemmotella pilalle.

Tämä alkaa jo naurattaa. Ensinnäkin poika oli ensimmäinen lapsenlapsi kummankin puolen isovanhemmille. Toiseksi olen huomannut, miten kiva hänelle on ostaa asioita, joista tietää hänen pitävän. Se ilo on niin vilpitöntä! (Toki hän saa iloa muustakin kuin materiasta.) Olen yrittänyt pitää itseni aisoissa, ettei liian usein osta hänelle jotain leluja tai muuta kivaa. Poika on syntynyt joulukuussa ja nimipäiväkin sattuu olemaan joulukuussa. Erittäin moni oli etukäteen huolissaan siitä, että kurja lapsuus tulee, kun saa vaan kerran vuodessa lahjoja. Oikeastaan olen ollut huolissani siitä, että hänet hemmotellaan pilalle. Lahjoja on isovanhemmilta tullut monta kertaa vuoden aikana, ihan muuten vaan. Hekin haluavat ilahduttaa poikaa, eikä siitä voi heitä syyttää. Jollain tavalla kuitenkin haluaisin pojan oppivan, ettei kaikkea voi saada, eikä raha kasva puussa. 

5. Minusta ei tule uhrautuvaa äitiä eikä sellaista, joka puhuu vain lapsestaan/vauvastaan. (Tämä ei liity suoraa lapsen kasvatukseen, mutta sopi teemaan kuitenkin)

Heh heh... Vauva-aikaa ja äitiyttä on oikeasti aika vaikea käsittää, jos sitä ei ole itse kokenut. Vauvavuonna (erityisesti ensimmäiset puoli vuotta) äidin (tai muun huoltajan) ja lapsen välillä on ihan fysiologisista syistä symbioosi ja niin sen kuuluukin olla. Sillä hetkellä äidin tärkein tehtävä on huolehtia tämän pienen ihmisenalun perustarpeista. Elämänmuutos ensimmäisen lapsen saamisen kohdalla on suuri, jolloin ajatukset pyörivät paljon vauvassa ja niin sen kuuluukin olla. Tämä ei välttämättä kaikkia ystäviä tai kavereita kiinnosta ja sekin on ok. Mutta ei sen kuulu mennä niin, että joutuisi peittelemään omia ajatuksia tai esittämään, että "elämä jatkuu ihan samana kuin ennenkin". 


Mitä uhrautumiseen tulee, niin ajattelin, etten ole sellainen, jolla ei ole aikaa omille harrastuksille ja joka ei osaa tarvittaessa pyytää apua läheisiltä. Miten meni noin niin kuin omasta mielestä? Ei ihan putkeen tämäkään. Kantapään kautta tuli opittua. Ehkä nyt toisen kohdalla on viisaampi...

Tuleeko teillä mieleen jotain vastaavia periaatteita? Vai pystytkö samaistumaan kenties näihin? Kommentoi tähän tai instagramissa @fysioterhi. 


Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Oletko sinäkin työntänyt lastenvaunuja aina väärin?

En malttanut millään olla käyttämättä klikkiotsikkoa, koska se sopi tähän aiheeseen! Pahoittelut siitä. Vaunulenkkeily on yksi yleisimmistä ja helpoimmista liikuntamuodoista äideille. Lisäksi äideillä on monesti niskahartia ja yläselkä jumissa. Emme siis halua vaunulenkeillä ainakaan lisätä niitä jumituksia, siksi tämä aihe. Lisäksi synnytyksestä toipuvassa kropassa saattaa tuntua kipuja, jos huonolla tekniikalla työntää rankassa maastossa pitkää lenkkiä. Tässä esimerkki siitä, miten ei kannata työntää. Puolustuksekseni voin todeta ihailleeni seepraa Hyvässä asennossa rattaat/vaunut ovat lähellä kroppaa, hartiat alhaalla ja kyynärnivelet noin 90 asteen kulmassa (riippuen siitä kuinka hyvin työntöaisaa saa säädettyä). Jos rattaat karkaavat liian kauas eteen kädet suoristuvat, yläselkä pyöristyy ja hartiat nousevat ylemmäs. Lisäksi ylämäkeen työntäessä vaunuja kovin kaukana itsestä kohdistuu vatsalihasten jännesaumaan voimakastakin rasitusta, johon se ei välttämättä olisi vielä valm

Synnytyksestä palautuminen (ensimmäiset kuukaudet) äitiysfysioterapian näkökulmasta

En ole suinkaan ensimmäinen joka tästä aiheesta kirjoittaa, mutta halusin kuitenkin tästäkin antaa oman panostukseni blogimaailmaan. Somesta saattaa joskus saada hiukan vääristyneen kuvan siitä, mitä joku on tehnyt. Tietenkään en halua pelotella ja sanoa, ettei saa tehdä mitään! Tässä – kuten monessa muussakin asiassa, palautuminen on hyvin yksilöllistä ja siihen vaikuttaa mm. kudostyyppi.   Aihe on sen verran laaja, että rajasin tämän postauksen koskemaan ensimmäisiä kuukausia synnytyksen jälkeen. Nopeinta palautuminen on juurikin ensimmäiset kolme kuukautta, mutta sitä voi tapahtua vielä kaksi vuotta synnytyksen jälkeen imetyksen kestosta riippuen. Joulukuu 2017 Mites sitten se liikunta? Osa äideistä ei malttaisi millään odottaa, että pääsisi takaisin raskaamman liikunnan pariin. Kukaan äitiysfyssari ei juuri kenellekään voi suositella juoksua tai hyppelyä sisältävää liikuntaa ainakaan ennen kolmea kuukautta. Sen jälkeenkään edellytykset niihin ei välttämättä ole vielä ku

Oletko sinäkin pissannut aina väärin? -Vessa-asiaa lantionpohjan fysioterapian näkökulmasta

Nyt on blogihistoriani toinen kerta, kun käytän klikkiotsikkoa, mutta se jotenkin sopi tähän. Oli nimittäin "huvittavaa" saada itse 26-vuotiaana kuulla pissanneensa väärin ties kuinka kauan. Tällöin olin lantionpohjan fysioterapian peruskoulutuksessa vuonna 2017. Samana vuonna pari kuukautta myöhemmin tulin raskaaksi, mutta en tietenkään tiennyt sitä vielä silloin. Tässä tekstissä käsittelen siis vessa-asioita, mutta eri näkökulmasta, kuin lapsiperheessä yleensä. Nyt unohdetaan vaipat ja potat ja keskitytään äiteihin! (Sori isit, mutta miesten asioihin en ole niin perehtynyt.) Mikä sitten on tämä väärä tapa pissata? Se, että pinnistelee ja ponnistelee sen eteen, että pissa ylipäätänsä tulisi tai tulisi mahdollisimman nopeasti. Tämä tapa aiheuttaa lantionpohjan ylijännitystä, lisää painetta alueella ja saattaa johtaa pissaamisen ongelmiin myöhemmässä elämässä. Nyt seuraa omakohtaisia paljastuksia: (synnyttämättömät naiset ja mieslukijat huom) alatiesynnytyksessä sain todel