Siirry pääsisältöön

Koko raskaus korona-aikana ja synnytys maski päällä?

Raskaus ei olisi ollut minulle stressivapaata aikaa muutenkaan, mutta korona toi siihen oman lisämausteensa. Toinen synnytys olisi jännittänyt joka tapauksessa, mutta nyt täytyy vielä miettiä, missä tilanteissa sitä maskia pitikään synnärillä käyttää ja mihin tilanteisiin isä pääse mukaan... Keväällä kun koronahässäkkä alkoi, ajattelin että ehkä on ihan hyvä, etten ole nyt raskaana (tiesin että raskaus olisi mahdollinen). Toukokuun alussa sitten teinkin positiivisen raskaustestin. Alkuraskauteen kuului omalla kohdallani muutenkin paljon epävarmuutta ja pelkoa, etten jotenkin osannut murehtia koronan lisävaikutusta siihen. Toisaalta olin Suomen ja koko maailman terveyden ja talouden kannalta tietysti huolissaan pandemian vaikutuksista.

Kesä oli ainakin suuressa osassa Eurooppaa hieman rennompaa ja monia rajoituksia purettiin. Osa matkusteli ulkomailla. Suomessakin saattoi paikoitellen unohtaa koko viruksen olemassa olon. Oma raskaus eteni koko ajan, ensin juhannuksen aikoihin NT ultrassa tuli hyviä uutisia ja myöhemmin elokuussa myös rakenneultrassa oli kaikki hyvin. Siitä huolimatta joku epämääräinen ahdistus kulki enemmän tai vähemmän mukana koko kesän, vaikka ihaniakin hetkiä toki oli. 

Koronan vaikutukset eivät ainakaan ole vähentäneet stressiä raskauden aikana ja synnytykseen liittyen.


Päässäni pyöri usein ajatus: mitä jos olisin liian uupunut kun vauva syntyy? Tai vauvavuoden alussa jo? Mitä jos tämä oli väärä hetki olla raskaana? Nämä ajatukset olisivat saattaneet tulla joka tapauksessa - myös ilman koronaa, mutta pandemia ei taatusti ainakaan helpottanut tätä asiaa. Olin siis saanut tammikuussa uupumusdiagnoosin työterveyspsykologilta ja oli puhetta, miten pitkä prosessi palautuminen tulisi olemaan. Huhti-toukokuussa olin töistä pois koronalomautuksen takia, mutta silti henkisesti aivan loppu. Aktiivinen poikamme hyppi seinille kirjaimellisesti kun ei päässyt mihinkään, mies yritti tehdä etätöitä ja itse yritin hallita koronastressiä ja myöhemmin myös raskauspahoinvointia ja lamaannuttavaa väsymystä.

Keskikolmanneksen sanotaan olevan energistä aikaa, mutta ei paljoa näkynyt sitä energisyyttä täällä päin. Ehkä kahden viikon aikana oli energinen olo, mutta nekään viikot eivät olleet peräkkäin. Elokuussa jouduin jäämään sairauslomalle töistä, ensin pariksi viikoksi ja lopulta kuukaudeksi. Alkuun koin siitä huonoa omaatuntoa ja syyllisyyttä. Kun siitä pääsin yli, huomasin, että se tuli todella tarpeeseen. Syyskuun alussa aloitin terapiassa käymisen ja siitä on todella ollut apua! 


Sairasloman, lyhennetyn työviikon ja terapian ansiosta vointi on ollut selvästi parempi. MUTTA mitä tapahtuu koronan saralla, tilanne kiihtyy kiihtymistään Suomessa ja keskiviikkona HUS:ssa annetaan myös synnyttäjille maskisuositus. Pelkkä ajatuskin ahdisti minua todella paljon. Vaikka muuten olen ollut maskin käytön kannalla, niin synnytys voi olla pitkä rupeama ja siinä hengitys ja äänen käyttö ovat NIIN tärkeässä roolissa sekä äidin että vauvan kannalta fysiologisesti, ettei sitä voi kukaan kiistää. Maski saattaa lisätä huonovointisuutta ja väsymystä -IHAN KUN se synnytys muuten olisi niin helppoa... Myöhemmin loppuviikosta suositusta tarkennettiin, eikä ainakaan ponnistusvaiheessa tai aktiivisen avautumisvaiheen aikana maskia onneksi edellytetä. Halusin kuitenkin tähän tekstiin jättää nuo ajatukset, mitkä heräsivät keskiviikon uutisoinnista, koska tiedotus ei mennyt tältä osin ihan putkeen HUS:in osalta.

Rajoitukset koskien isien mukana oloa saattavat nyt vielä vaihtua tässä seuraavien kuukausien aikana. Olen pahoillani erityisesti ensisynnyttäjiä kohtaan, jotka keväällä joutuivat tsemppaamaan yksin ennen ja jälkeen synnytyksen. Vaikka isät pääsivät synnytyssaliin, myös synnytyksen jälkeen saattaa kaivata sekä fyysistä että henkistä tukea -nimimerkillä kokemusta on. Ja nyt joku saattaa miettiä, että kyllä ennen vanhaankin pärjättiin ilman isejä synnärillä. No juu varmasti, mutta tervetuloa tälle vuosituhannelle. Ihan vaan "muutama" muukin asia muuttunut niistä ajoista...

Toisaalta tekisi mieli suunnitella kotisynnytystä, juurikin noiden rajoitusten takia. En kuitenkaan uskalla, koska esikoinen tarvitsi teho-hoitoa syntymänsä jälkeen. Meiltä on vain 5 minuutin matka Tyksiin, mutta silti. Ei tässä auta muu kun yrittää valmistautua henkisesti synnytykseen niin, että yrittää työntää nuo koronatoimet taka-alalle ajatuksissa.

Kuvat: Ari Mäkiö


Kommentit

  1. Milloin sinulla on laskettu aika? Minulla helmikuussa, ja olen ensisynnyttäjä. Pelottaa juuri tuo, että isä ei saa olla paikalla auttamassa vauvan kanssa ja tapaamassa vauvaa. Maskia en todellakaan aio käyttää synnyttäessä. Tuttuja ajatuksia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kommentista :) Mun LA on 2.1. et vähän jännittää kumman vuoden puolella syntyy!
      Lohdullista kuulla että sait vertaistukea vaikka tilanne sinällään ei tietenkään ole kiva. Missä päin Suomea asut?

      Poista
    2. Olen PK-seudulla, eli sinänsä varmaan pahimpien koronarajoitusten piirissä mennään. Vaikka itse pärjäisikin henkilökunnan turvin sairaalassa, sääliksi käy tuoretta isää, jos hän saa nähdä vauvaa vaikka vain tunnin päivässä siinä ihan alussa! (Kuten tämän hetken rajoituksien mukaan voisi käydä.)

      Poista

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Oletko sinäkin pissannut aina väärin? -Vessa-asiaa lantionpohjan fysioterapian näkökulmasta

Nyt on blogihistoriani toinen kerta, kun käytän klikkiotsikkoa, mutta se jotenkin sopi tähän. Oli nimittäin "huvittavaa" saada itse 26-vuotiaana kuulla pissanneensa väärin ties kuinka kauan. Tällöin olin lantionpohjan fysioterapian peruskoulutuksessa vuonna 2017. Samana vuonna pari kuukautta myöhemmin tulin raskaaksi, mutta en tietenkään tiennyt sitä vielä silloin. Tässä tekstissä käsittelen siis vessa-asioita, mutta eri näkökulmasta, kuin lapsiperheessä yleensä. Nyt unohdetaan vaipat ja potat ja keskitytään äiteihin! (Sori isit, mutta miesten asioihin en ole niin perehtynyt.) Mikä sitten on tämä väärä tapa pissata? Se, että pinnistelee ja ponnistelee sen eteen, että pissa ylipäätänsä tulisi tai tulisi mahdollisimman nopeasti. Tämä tapa aiheuttaa lantionpohjan ylijännitystä, lisää painetta alueella ja saattaa johtaa pissaamisen ongelmiin myöhemmässä elämässä. Nyt seuraa omakohtaisia paljastuksia: (synnyttämättömät naiset ja mieslukijat huom) alatiesynnytyksessä sain todel

Koronan sivuvaikutus - meille tulee vauva! (Jos kaikki menee hyvin)

Kolme vuotta sitten kun olin ensimmäistä kertaa raskaana, olin aivan hysteerinen siitä, että useampi ystävä ja sukulainen sai tietää jo aikaisessa vaiheessa, about viikon kuusi tienoilla. Olisin halunnut pitää sen salassa koko ensimmäisen kolmanneksen, koska pelkäsin keskenmenoa. Ajattelin, että mitä useampi siitä jo tietää, sitä useampi myös pettyy, jos se menee kesken. Myöhemmin olen tajunnut, että totta hitossa olisin kertonut ystäville ja lähimmille sukulaisille sekä muutamille työkavereille mahdollisesta keskenmenosta, joten mitä väliä, vaikka he saavat jo tietää myös raskaudesta. Olisihan se suru kuitenkin niin iso, ettei sitä voisi peitellä sellaisilta ihmisiltä, joiden kanssa on enemmän tekemisissä. Tai jos peittelisikin, siitä tuskin seuraisi mitään hyvää psyykkisesti tai fyysisesti.  Vapun jälkeen lauantaina tein aamulla raskaustestin ja siihen piirtyi lähes heti selkeä viiva! Jotenkin olin sillä viikolla aavistellut, että näin saattaisi olla. Ehkä hauskin epäilys liittyi s

Missä v*tussa mun vauvakupla on? Oma kokemukseni synnytyksen jälkeisestä masennuksesta

Halusin kirjoittaa tästä aiheesta kahdesta eri syystä. Jos yksikin äiti saa vertaistukea tai tajuaa pyytää apua ajoissa, niin hieno homma. Toiseksi, on itselle terapeuttista käydä nämä asiat vielä kerran läpi ja huomata, että kaikenlaista on ollut, mutta täällä sitä vaan porskutetaan. Äitiyden alkumetrit ei varsinaisesti mennyt niin kuin olisin kuvitellut, vaikka tiesin, että mitään ruusuilla tanssimista ei olekaan luvassa. Kaikesta huolimatta vauvavuonna oli myös ihania ja hauskoja hetkiä. Sairaala-ajan alkutaipaleesta kerroinkin aiemmin tekstissä Mitä jos se ei ollutkaan elämäni onnellisin päivä? . Ensimmäisinä päivinä olin siis lähinnä peloissani ja hämmentynyt ennemmin kuin onnellinen. Ensimmäisen ihokontaktin viivästyminen aiheutti minussa huolta, olihan sen hyödyistä infottu paljon. Lisäksi se, että hän alkoi huutaa kun sain hänet syliini, sai minut ensimmäistä kertaa kokemaan huonoksi äidiksi. Olin aina kuvitellut niin, että vauva ensin huutaa syntymän jälkeen, mutta rauhoittuu