Siirry pääsisältöön

Uupumukseni taustat. Tiesitkö, että myös positiivisista elämänmuutoksista pitää palautua?

Muutamassa tekstissä olen aiemmin sivunnut uupumusta, mutta ajattelin avata sitä vähän lisää, jos joku saisi vaikka "ahaa-elämyksen" liittyen omaan tilanteeseen. Tässä suoritusyhteiskunnassa kun yksi jos toinenkin paahtaa menemään ylikierroksilla ilman, että sitä edes itse huomaa. Toisaalta koronapandemialla on saattanut olla siihen liittyen myös hyviä vaikutuksia!



Vaikka tiedän, että uupumus on nykyään todella yleistä, silti tulee helposti sellainen olo että "miksi kaikki muut jaksaa, mutta minä en."

Ennen ensimmäistä raskautta tein siis 40h työviikkoa, joka meidän alalla tarkoittaa sitä, että 8h työpäivässä on enintään 30min ruokatauko, muuten ollaan asiakastyössä koko päivä. Omalla kohdalla se asiakastyö on myös fyysisesti kuormittavaa sen lisäksi että empatiaa ja erotusdiagnostiikkaa tarvitaan. Vapaa-ajalla pyrin liikkumaan 5x viikossa ja mieluiten vauhdikkaasti ja niin että tulee kunnon hiki. Kävelylenkkejä tai joogaa en mielellään laskenut siihen.

Lisäksi sosiaalinen elämä oli (ja on toki edelleen) tärkeää, joten pyrimme viikonloppuisin näkemään aina kavereita tai sukulaisia. Lomaa oli yhteen putkeen enintään 2 viikkoa kerralla ja se oli aina tupaten täyteen ohjelmaa. Näistä kaikista edellä mainituista seikoista sekä erityisherkkyydestä johtuen koin ensimmäisiä uupumisfiiliksiä alkuvuodesta 2017, mutta en silloin oikein osannut tunnistaa niitä tai huomata varsinaista syytä. Luulin kaiken johtuvan pitkästä työmatkasta. Kun tulin raskaaksi, se hieman (mutta vaan hieman) hidasti tahtia. Ihmettelin vain väsymystä. Mutta hitto vie, eihän se ole ihmekään jos väsyttää, kun luo uutta ihmistä sisällään! Toisessa raskaudessa se väsymys olikin sitten aivan omaa luokkaansa.

2017 marraskuussa kun olin jäänyt periaatteessa jo äitiyslomalle, tein vielä yhden ylimääräisen työpäivän. Sen jälkeen osallistuin vielä kahteen useamman päivän koulutukseen. Niistä ei kyllä hirveästi jäänyt käteen kun väsytti jo sen verran. Toisessa raskaudessa olin viisaampi äitiysloman suhteen.

Vasta uupumus ja masennus diagnoosien jälkeen tajusin, että myös positiiviset elämänmuutokset ja tapahtumat (ja menot) ovat "stressitekijöitä" joista pitää palautua. Jatkuva vuorovaikutus muiden ihmisten kanssa kuormittaa itseäni. Ja jos töiden puolesta on kiire aikataulu ja kovin fyysistä, vapaa-ajalla rauhalliset liikuntalajit ovat parempi valinta kuin hikiliikunta. Lomaa ja vapaapäiviä ei kannata "suorittaa" täyteen ohjelmaa.

Ja sitten se haastavin, mikä joskus jossain uupumus- lehtijutuissa unohtuu: siihen arkeen, mikä aiheutti sen uupumisen, ei voi täysin palata. Muuten löytää itsensä samasta jamasta uudestaan. Kun on kerran uupunut, se saattaa ”helpommin” uusiutua. Uupumus ei ole myöskään pelkästään yksilön ongelma tai yksilöstä johtuva, vaan liittyy myös laajemmin nyky-yhteiskuntaan ja nykyiseen työelämään.
Toki siinä on yksilöllisiä eroja, minkä kokee kuormittavaksi ja miten stressiä sietää. Jokuhan saattaa tehdä töitä vaikka 70h viikossa ja harrastaa vaikka mitä ilman uupumista, mutta minulle sillä ei ole väliä. Jokaisen olisi hyvä tunnistaa juuri omat rajansa.

Tuo tilanne yksinään ei siis minulle kyseisiä diagnooseja aiheuttanut, vaan ensimmäisen synnytyksen jälkeinen aika ja vauvavuoden tapahtumat sekä sen jälkeen työelämään palaaminen, ilman että oli edes tajunnut ko. asioita saatikka käsitellyt niitä. Töihin liittyen kaikista kamalinta oli se, että vaikka työstäni tykkään, se tuntui todella kuormittavalta ja haastavalta. Tuntui, ettei minusta olisi mihinkään. Ajattelin, etten sovellu asiakastyöhön ollenkaan, vaikka aiemmin olin saanut paljon positiivista palautetta. Myöhemmin olen tajunnut, että työtahdilla ja asiakasmäärällä on suuri vaikutus siihen, miten koen voivani tekevän työtäni. Suoraan sanottuna jännittää, koska pystyn tekemään ns. ”täyttä” työviikkoa, varsinkaan kahden lapsen jälkeen. En ainakaan ennen, kuin kuopus täyttää kolme. Antaa ajan näyttää, en ota siitä asiasta paineita.

Jos blogillani sattuu olemaan joitakin vakiolukijoita, pahoittelut että kirjoitustahti on ollut todella verkkainen viime aikoina. Kynnys kirjoittamiseen ollut suuri ja tietysti ajanpuute vaivaa. Instagramiin päivittelen matalammalla kynnyksellä ja paljon useammin. Jos ajankohtaiset kuulumiset siis kiinnostaa, tililtä fysioterhi löytyy IG:stä.




Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Oletko sinäkin pissannut aina väärin? -Vessa-asiaa lantionpohjan fysioterapian näkökulmasta

Nyt on blogihistoriani toinen kerta, kun käytän klikkiotsikkoa, mutta se jotenkin sopi tähän. Oli nimittäin "huvittavaa" saada itse 26-vuotiaana kuulla pissanneensa väärin ties kuinka kauan. Tällöin olin lantionpohjan fysioterapian peruskoulutuksessa vuonna 2017. Samana vuonna pari kuukautta myöhemmin tulin raskaaksi, mutta en tietenkään tiennyt sitä vielä silloin. Tässä tekstissä käsittelen siis vessa-asioita, mutta eri näkökulmasta, kuin lapsiperheessä yleensä. Nyt unohdetaan vaipat ja potat ja keskitytään äiteihin! (Sori isit, mutta miesten asioihin en ole niin perehtynyt.) Mikä sitten on tämä väärä tapa pissata? Se, että pinnistelee ja ponnistelee sen eteen, että pissa ylipäätänsä tulisi tai tulisi mahdollisimman nopeasti. Tämä tapa aiheuttaa lantionpohjan ylijännitystä, lisää painetta alueella ja saattaa johtaa pissaamisen ongelmiin myöhemmässä elämässä. Nyt seuraa omakohtaisia paljastuksia: (synnyttämättömät naiset ja mieslukijat huom) alatiesynnytyksessä sain todel

Koronan sivuvaikutus - meille tulee vauva! (Jos kaikki menee hyvin)

Kolme vuotta sitten kun olin ensimmäistä kertaa raskaana, olin aivan hysteerinen siitä, että useampi ystävä ja sukulainen sai tietää jo aikaisessa vaiheessa, about viikon kuusi tienoilla. Olisin halunnut pitää sen salassa koko ensimmäisen kolmanneksen, koska pelkäsin keskenmenoa. Ajattelin, että mitä useampi siitä jo tietää, sitä useampi myös pettyy, jos se menee kesken. Myöhemmin olen tajunnut, että totta hitossa olisin kertonut ystäville ja lähimmille sukulaisille sekä muutamille työkavereille mahdollisesta keskenmenosta, joten mitä väliä, vaikka he saavat jo tietää myös raskaudesta. Olisihan se suru kuitenkin niin iso, ettei sitä voisi peitellä sellaisilta ihmisiltä, joiden kanssa on enemmän tekemisissä. Tai jos peittelisikin, siitä tuskin seuraisi mitään hyvää psyykkisesti tai fyysisesti.  Vapun jälkeen lauantaina tein aamulla raskaustestin ja siihen piirtyi lähes heti selkeä viiva! Jotenkin olin sillä viikolla aavistellut, että näin saattaisi olla. Ehkä hauskin epäilys liittyi s

Synnytyksestä palautuminen (ensimmäiset kuukaudet) äitiysfysioterapian näkökulmasta

En ole suinkaan ensimmäinen joka tästä aiheesta kirjoittaa, mutta halusin kuitenkin tästäkin antaa oman panostukseni blogimaailmaan. Tässä – kuten monessa muussakin asiassa, palautuminen on hyvin yksilöllistä ja siihen vaikuttaa mm. kudostyyppi.   Aihe on sen verran laaja, että rajasin tämän postauksen koskemaan ensimmäisiä kuukausia synnytyksen jälkeen. Nopeinta palautuminen on juurikin ensimmäiset kolme kuukautta, mutta sitä voi tapahtua vielä kaksi vuotta synnytyksen jälkeen imetyksen kestosta riippuen. Joulukuu 2017 Mites sitten se liikunta? Osa äideistä ei malttaisi millään odottaa, että pääsisi takaisin raskaamman liikunnan pariin. Kukaan äitiysfyssari ei juuri kenellekään voi suositella juoksua tai hyppelyä sisältävää liikuntaa ainakaan ennen kolmea kuukautta. Sen jälkeenkään edellytykset niihin ei välttämättä ole vielä kunnossa. Harjoittelun ensivaiheessa palautetaan ensin lantionpohjan ja vatsalihasten hermotusta, koska ne ovat venyneet raskauden ja synnytyksen aikan